syksyn värejä

Vihdoinkin : olen ajanut autolla näiden runkojen ohi miljoona kertaa ja ajatellut joskus jopa kamera mukana, että pitäisi pysähtyä ja ottaa kuva. Onneksi tytär pyysi lenkille ja kipaisin hakemaan kamerani... Lenkillämme ihailin voimakkaan värisiä lehtikuusia.

Olen ahkeroinut tänään kädet ihan mustiksi, otin kunnolliset vedokset metsäkuvistani. Ja innostuin vedostamaan lisää sydänjoulukortteja.
Valotusta odottaa tuolla pimiössä neljä kuivuvaa seulaa. Pidänpä peukkuja että osaan toimia tarpeeksi rauhallisesti ja onnistun hommassani. Minulla on paha tapa hosua ja innostua vähän liikaa asiassa kuin asiassa.

seulan valotus = raivokohtaus

kahden päivän kiukuttelun tuloksena sain aikaan - toivottavasti - käyttökelpoisen seulan painotöitä varten. Ensin yritin vanhan emulsioni kanssa, se muistutti lähinnä hyvin kankeaa siirappia, eikä millään levinnyt seulan pintaan. Oli siis pakko ottaa käyttöön uudenlainen emulsio, jonka pahus vieköön erehdyksessä ostin. Täytyy sanoa, että emulsio tuntui hyvältä, liukkaalta ja ohuelta, kevyeltä.
No ensimmäinen valotus, en tiedä mikä siihen oikein vaikutti: ehkä se ei ollut tarpeeksi kuiva, ehkä valotusaika oli lyhyt tai vesi liian kauan liian kuumaa tai pesu muuten liian tehokas... koko kuvan yläosa peseytyi pois... eli lopulta pesin koko seulan auki.

Nyt tuolla odottaa minua valotettu seula, jossa on oikein kuvakin. Huomenna aion tehdä koepainatukset ja jos ne onnistuvat, vedän emulsion uusiin seuloihin ja teen samasta sarjasta lisää painovalmiita seuloja... ja eikun painamaan.

Eilen illalla sain muuta aikaan: kokeilin linopainatusta. Vedostin joulukortteja, punaisia sydämiä ja vihreää ympärillä. Pitää vain nuo vedokset liimata johonkin pahviin vielä, niin ekat kortit on valmiina. Melkein innostuin; kun minulla ei noita linovärejä ollut, kaivoin esiin vanhat öljyvärini ja sekoitin haisevaa ihmeöljyä niiden joukkoon ja telasin linolle... onnistuihan se niinkin. Ilmeisesti pitää käyttää tuota mielikuvitusta ja tulee nuo öljyväritkin käytettyä. Hiukan tuo homma haiskahtaa, mutta avasin ikkunan ja pistin tuuletuksen pyörimään, kun aloin tärpätin kanssa pesemään välineitäni.

Päivän opetus lienee se kun aikansa parkuu ja kiroilee, niin kyllä se siitä...

suru

suru kuvastani tulikin aurinkoinen päivä. Väri ja "sateen" suunta muuttivat tunnelman täysin.
Korjailen puulaattaani, tai sitten teen kokonaan uuden toisen laatan, jossa on sade tai siis tarkoitus olla sade. Ehkä suruni ei ole vielä ajankohtainen, kun kuva ei onnistunut... tai sitten suru tuo minulle jotain hyvääkin.

vielä ei ole saatu lunta, mutta ilma tuntui kalsealta kylmältä, kun keräsin omenoita. Ravistelin puuta ja omenat putoilivat päähäni. Osa oli jo jäätynyt. No sainpas taas yhden pienen erän makeata omenahilloa. Viikonlopulla maistelimme hilloa lättyjen kanssa ja oli se oikein nam nam.

onni

tänä viikonloppuna suurin järkytys oli nähdä, miten pienistä asioista voi tulla onnelliseksi.

"nothing else matters"

miksi siitä nousee mieleeni vain häpeän tunne?

omakuva ja omenahillo

Ensimmäinen omakuva: tähän siirsin itseni... vahinko vain, ettei minulla ole kuin yksi ainoa koevedos, koska "parantelin" tuotostani, jottei porukka kuolisi nauruun. Uudessa versiossa ei ole enää mukana minä.

Omenahillo kiehuu selkäni takana mukavasti muhkuroita joukossa. Tietysti taas on pula pakastetölkeistä, kaupassa pidin tölkkipakkausta kädessäni ja totesin, etten enää tarvitse lisää. Keräsin tänään puun alta omenat, pakko oli ottaa parhaat sisään ja kuoria ja paloitella kattilaan. Puussakin on vielä vaikka kuinka paljon... harmi, kun tulee kylmiä öitä ja omenat jäätyy.

Minä en ole kovin järjestelmällinen näissä töissäni: kun tänään keksin tehdä hilloa, minulla ei ollutkaan hillosokeria. Onneksi tytär lähetti miehensä kauppaan ja toi minulle sokeria, mutta ei tuonut olutta, en kylläkään ollut sitä listaan kirjoittanut... se nyt pitäisi tietää muutenkin. Tölkit olisi pitänyt listaan lisätä, vaikka en vielä tiedä mahtuuko tämä erä enää pakastimeen.

En tiennytkään, että kuuma omenahillo on noin kuumaa... auts.

Puupiirroksessa olen edennyt siihen pisteeseen, että olen tajunnut, etten osaa mitään... en ole edes tiennyt miten pitää suunnitelmaansa katsoa, jotta siitä saisi sinnepäin mitä haluaisi. Lohdutin itseäni sillä, että "tästä on hyvä mennä eteenpäin". Nyt olen kaivertanut ja kaivertanut, kuva on ohentunut ohentumistaan, kädet ja jalat ovat lyhentyneet...

Tänään otin taas uudet koevedokset tanssivista ihmishahmoistani... tulos ei vieläkään ollut mitä odotin. Täytyy varmaan poistaa hahmot kokonaan ja ottaa uusi vaneripala.

syyskuu

vihdoinkin olen uskaltanut avata puupiirrosväri purkkini! Saavutus kai sekin. Omakuva. Korjasin sitä liikaa, eikä se enää ole omakuva, enkä ottanut alkuversiosta kuin yhden vedoksen... että se siitä.

Nyt pohdin, miksi ja mitä varten siellä kurssilla ollaan. Minulle se on nyt yksi tapa pysähtyä ja tehdä jotain se parituntinen kahtena iltana viikossa. Mutta mikä on se oikea syy, miksi siellä ollaan mitä siellä on tarkoitus oppia tai mitä siellä on tarkoitus tehdä.

syksy saapuu

sipuliinkin. pensaissa näkyy jo punaisia ja keltaisia lehtiä.
ostin jo ensimmäisen erän kukkasipuleja, täytyy vain odottaa ettei pistele maahan liian aikaisin.
Tänään olen ollut onnellinen: olen katsellut syksyä, olen kulkenut metsässä, olen väsynyt ulkoilmasta.
kissani syyttävät silmät jäivät mieleeni kun lähdin aamulla. ei se minua tarvitse päivisin, nukkuu kaikessa rauhassa minun tyynylläni. haluaa kuitenkin syyttää...

päiväni ei sujunut suunnitelmien mukaan. Nukuin ja odotin saunan lämpenemistä, kun ystäväni tuli ja kiskoi minut mukaansa. Jouduin soittamaan miehelle, etten ehdi puhumaan normaaliaikaan. kummallista kuinka sitovaa sekin on, joku sovittu aika puheluun, vaikka minulla ei mitään erikoista ohjelmaa olekaan ja toisaalta ei ole mitään asiaakaan miksi puhua ylipäänsä mitään.---- kissa tuli syömään.

kummallista...

rakas sipuli

sinut oli vaikea löytää... mutta nyt olen täällä

ollaan jo elokuussa, syksy alkaa näkyä ulkona puutarhassa. mustaviinimarjan lehdet ovat pelottavan kellertäviä. keväällä oli niitä äkämäpunkkeja ja leikkasin reippaasti... siitäkös se innostui kasvamaan. tuli silti marjojakin, mutta kauhean keltapilkullisia lehdet, onkohan ne äkämäpunkit taas valtaamassa pensasta.
olen koko kevään ja kesän yrittänyt saada puutarhaa oman näköiseksi, vaan on se niin hiton hidasta puuhaa. kaivan kukkapenkkejä lisää ja siirrän varastossa olevat vanhat tiilet penkkien reunoihin. olisi se nurmikonleikkuu sitten helpompaa kun levitän niitä kukkapenkkejä tarpeeksi.
nyt voi taas alkaa siirtää kasveja, ne on nyt aivan liian tiheässä ja väärissä paikoissa. minun pihassani kasvit saavat aina vaihtelua maisemaan, kun siirrän niitä paikasta toiseen.

sitten vielä tuli se metsäpuutarhaidea. voi, kun oli selkä kipeä kun yritin vesurilla raivata täysin villiintynyttä angervopensaikkoa. naurettavan vähän sain polkua aikaiseksi. no sainpa ainakin koiranheisipuun sieltä esille. paljon sieltä löytyy valmiita pensaita: sireeniä, juhannusruusua, viinimarjapensaita ja tietysti sitä vattupöheikköä. joitan perinnekukkiakin sieltä löytyy, tiedä mitä vielä eteen tulee kun raivataan lisää... hmm jos selkä kestää.

kissa elää edelleen. rakastaa lämpöä ja läheisyyttä, kutittaa viiksikarvoillaan naamaa yöllä. en edes uskalla oikeasti ajatella aikaa ilman kultakissaani.

muuten elämä menee eteenpäin välillä vähän takkuillen välillä itken itseni uneen olen jopa joskus ollut hetken melkein onnellinen. toisinaan kaipaa vierelleen ihmistä jonka kanssa puhua, mutta kissallekin voi puhua, se vastaa omalla tavallaan ehkä kuitenkin paremmin kuin kukaan ihminen. yksin on kuitenkin hyvä olla, ei tarvitse ottaa toista huomioon ja kohta on taas perjantai ja ihminen on täällä pari päivää... kun tarpeeksi tönii niin sekin kuuntelee.

loneliness

kevät on täällä ja tänään kevät on äkkiä kylmän tuulen kainalossa
liian vähissä vaatteissa tulee vilunväreet selkään sääriin käsivarsiin

otan oluen ja unohdan kaiken

elän tätä päivää nyt

kokeilua2

tämäkin päivä

sipulista kuorittu uloimmanen kerros, joutikin jo pois kuivunut käppyrä

ehkä jo huomenna osaan keskittyä ja saan jotakin aikaan
rummutan pöydän pintaa
syön ituja... sormin

näppäimistö saa osansa

kokeilua

aurinko
sielu tuolla ulkona jäätyy
jääkausiko on tulossa... julma huhtikuu

auto aiheutta harmaita hiuksia, onneksi on värit olemassa. Autollani on sielu, vieras käytti sitä viikon ja se ei enää suostunut avaamaan kuljettajan puolen ovea ulkoapäin. Nyt en enää lainaa autoani kenellekään, en edes miehelle. Hän ostikin itselleen uuden auton, ollaan sitä nyt polleeta.
Mitenkäs se menikään, saiko sillä autolla naisia vai ei, en lukenut artikkelia.

Kissakin vielä jaksaa elää. Pitää tässä koettaa hyväksyä tosiasia, ettei edes kissa elä ikuisesti, itsestä puhumattakaan. Elämä on pelkoa. Nyt olen terve ensiviikolla kuka tietää, verestä tutkitaan ja kuvataan, sitten saa kuulla onko terve vai ei. Pelko pelko pelko... pääseekö siitä koskaan eroon.