torstai 18. marraskuuta 2010

kissan kanssa

Tänään Minou oli seuranani työhuoneella pitkästä aikaa. Hän nukkui toisella puolen pöytää olevalla tuolilla. Ompelukoneen tai saumurin surina ei kuuroa kissaa häirinnyt.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

ensilumi

vaikka lumikolani on pieni työnnin, lumi painoi liikaa tänä aamuna. onneksi se on sulanut huomiseksi... toivottavasti.


sain vihdoinkin tilattua valkoisia ekologisia tiskirättejä. Painaminen niihin oli helpon tuntuista. Värillisiin tiskirätteihin painoin aiemmin mustalla, jälki ei näyttänyt oikein keveältä. Näihin valkoisiin voisi ajatella tekstejäkin, kissoista puhumattakaan: vihreitä, sinisiä kissoja... kissalla on hyvä pyyhkiä pöytää!







Ihmiset ovat mukavia , antavat hyviä vinkkejä. Lemmikkitapahtumassa syksyllä ehdotettiin tekemään pellavasta pesukinnasta... ensimmäiset pesulaput ja pesukintaat odottavat hyllyllä valmiina.


Osan tein kokonaan pellavasta, osa on ns "luxus"-mallia eli kuvapuoli on pellavaa ja toinen puoli pellavafroteeta. Alareunan siistin puuvillaresorilla ja jokaisessa on ripustuslenkki, josta sen saa kuivumaan.