perjantai 10. elokuuta 2012

Louise Bugnet ruusu

Ruusuni  Louise Bugnet  on nyt sitten istutettu tuonne kukkapenkkiin omalle paikalleen.  Kaksi hentoista oksaa ja kummassakin nuppuja,  joissa voimakas punainen väri... ruusu on siis valkoinen, kun se aukeaa täyteen kukkaan.   Eli nyt alan odottelemaan miten tuo kukka kehittyy;  siihen kuuluu tuo punainen vivahdus nuppuvaiheessa. 





Kun hain matkahuollosta nämä ruusuntaimeni, mukanani oli 6 vuotias tyttärenpoika.  Hän moitti, kun olin tilannut taimia...  minun olisi pitänyt itse hakea ne.  Niin miksi en itse ajanut Porista Ouluun hakemaan niitä!?  

Nyt seurailen kukkani kehittymistä kaikessa rauhassa ja nautin jokaisesta uudesta ihmetyksestä,   olenhan odottanut tätä ihmettä  yli 2 vuotta.

tiistai 7. elokuuta 2012

ruusu Louise Bugnet

Harmaa, sateinen päivä saa mielenkin matalaksi.  Tänään olin erityisen alakuloinen ajellessani takaisin kotiin, Poriin.  Tuntui kuin kaikki murheet ja ikävyydet olisi kaatumassa päälle.

Sitten sain puhelun Oulujoen Taimistolta!  Pilvet edelleen roikkumassa alhaalla  miettimässä sataako vai ei.  Kuitenkin tuntui kuin  kirkastuisi:  yli kaksi vuotta sitten tilaamani valkoinen Louise Bugnet -ruusu on  nyt matkalla "kotiin"  Poriin.

Joku aika sitten laskeskelin, että pihassani on reilusti yli 10 erilaista ruusulajiketta.  Osan nimeä tai lajiketta en tiedä/muista,  osa on ostettu,  osa on "otettu".   Flammentanz  ei oikein näyttänyt nauttivan paikastaan... siinä se kituu edelleen... tänä keväänä huomasin, että olin ostanut siihen vierelle jonkin valkoisen köynnösruusun.  Enkä tietenkään muistanut sitä,  kun istutin siihen myöskin valkoisella kukkivan kärhön,  joka nyt jää tämän köynnösruusun jalkoihin. 

Minulle ei luvattu ruusutarhaa,  joten näytän nyt tekevän sitä ihan itse.